keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Ylvan jalkaa näyttämässä ja Eve kotiutumassa

Ylva on kuukauden verran kirputtanut toista takatassuaan , välillä enemmän, välillä vähemmän. Nyt kirputtaminen on yltynyt ja Ylvasta näkee selvästi että kutittaa niin pirusti. Ylvan hierojan kanssa pohdittiin asiaa ja hän suositteli eläinlääkäriin menoa kun ei itse löytänyt mitään mikä viittaisi tähän oireeseen.

Eilen käytiin lääkärillä joka oli oikeastaan yhtä ihmeissään kun hierojakin. Kyseli mitä rasvahappovalmisteita annetaan barffin ohessa koirille ja ihmetteli ja kertoi eri vaihtoehtoja, joista mikään ei kuitenkaan ollut ihan oireita vastaava. Tassu kun on valkoinen niin karvat ovat värjääntyneet syljestä, mutta iho oli lekurin mukaan yllättävän siisti. Ei ollut hiivaa, bakteereja hieman. Ei näkynyt mitään ulkoloisia... Kumma juttu! Ja yhtä ainoaa tassua kutittaa. Varpaat ja niiden välit kunnossa ja kynnet ehjät ja tukevasti kiinni. No, eläinlääkäri tuli siihen tulokseen että lievä ihotulehdus pitää kuitenkin hoitaa kuntoon, ettei jää kierrettä päälle. Samoin antoi viikon kipulääkekuurin jotta voitaisiin poissulkea jokin selkäkipu joka saisi Ylvan kirputtamaan jalkaansa ikäänkuin sijaistoimintona. Jalassa pidetään nyt Felixin vanhaa ohutta sukkaa kun ollaan sisällä.

Eve taas on ollut vajaa pari viikkoa jälleen riiaamassa, tosin laihoin tuloksin. Tälläkään kertaa emme odota pentuja Evelle.

Felixistä pitää vähän kertoa vaikkei varsinaisesti ole tämän blogin päähenkilö :) Felix on kovin kiinnostunut kaikesta mitä tehdään yleensä ja varsinkin koirien kanssa. Jos kampaan Ylvaa, saan todennäköisesti antaa toisen kamman pojalle joka sitten tarkkana kampaa kanssani. Ja itseasiassa aika nätisti kampaakin. Myös hihnasta pitää saada pitää kiinni kun ulkoillaan ja tänään Felix yritti pukea Ylvalle pannan päälle kun oltiin lähdössä ulos. :) Kovasti Felix leikkisi jos vaan osaisi. Nykyään ottaa jo koirien leluja ja yrittää niitä heittää ja antaa koirille suuhun, vaan eivät meidän koirat uskalla/ymmärrä ottaa. Hauskaa on seurailla näiden yhteiseloa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti