keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Tokoa tokoa :)

Tulipas hyvä mieli tämän päivän treeneistä. Kerrattiin viime kerran harjoituksia ja treenattiin erityisesti sparraamista (Mamma ja Ansku: tarkoittaa innostamista) ja luoksetuloa.

Sivulletulosta saatiin kunnon kehut vaikka mielestäni emme sitä kovinkaan ole harjoitelleet. Kai harjoitukset ovat Even päässä muhineet viikon aikana - siltä ainakin näytti. Enää ei tullut sivulle niin vinossa kun aluksi ja oikea paikka oli muutenkin hahmottunut paremmin.
Luoksepäästävyys meni myös paremmin kun Eve malttoi keskittyä minuun eikä lähtenyt tervehtimään kouluttajaamme. Tähänkin olemme siis tyytyväisiä. :)
Kontaktiharjoituksetkin menivät ihan ok. Itselläni on todella hyvä fiilis siitä että olen oppinut käyttämään ääntäni innostaakseni Eveä ja muutenkin tuntuu että meillä on oikeesti kivaa, eikä kentällä skeittaajat ja kolme muuta treeniryhmää häiritse tekemistä.
Seuraaminen sujui myös mallikkaasti. Tätä tehtiin pareittain ja meille osui pariksi hieman haukkuherkkä hauveli, mutta onneksi makkarat olivat Even mielestä kiinnostavampia :) Toisella kierroksella tehtiin seuraamisesta istuminen kouluttajan vieressä.

Treenien lopuksi tehtiin oikein kunnon luoksetulot. Tarkoitus oli innostaa niin paljon kuin mahdollista ja palkata ylitsevuotavasti. Yllätyin kun Evekin alkoi rimpuilemaan ja hyppimään volttia kun joutui odottamaan kouluttajan kanssa ennen kuin pyysin luokse. Harvemmin se on ennen riehaantunut noin :D
Läksyksi saatiin maahan meno, sivulletulo ja leikkiminen sekä kontaktiharjoitukset.
Kotimatkalla bussissa Eve nukahti syliin...

Väliaikatietoa Even ruokinnasta:
-Eve edelleen nirsoilee välillä varsinkin tuon lihamössön kanssa. Yleensä kuitenkin suostuu syömään seuraavana päivänä, kun muutakaan ei ole.
-Tällä hetkellä lemppariruoka on broilerinkaulat. Syö myös broiskun siipiä sekä possun kylkiluutikkuja
-Olen syöttänyt peräkkäin aina 2 * luuateria ja sitten mössöt seuraavalla kerralla
-Jaanakin: Olen antanut nyt vain yhtä lihaa kerrallaan ja se tuntuu toimivan nirsoiluun. Kiitos vinkistä!
-Kasvissosetta olen laittanut nyt joka kerta eikä vatsa enää tykkää siitä huonoa. Tosin siinä ei montaa eri sortin kasvista ole.

2 kommenttia:

  1. Heissan,
    Hieno juttu, että Evellekin lopulta mössö maistuu. Ei siinä tarvitse olla montaa lajia kasviksia. Jos karkeasti sanoisi, niin kaiken värisiä saisi olla. Raejuustoakin voi välillä lisätä mössön joukkoon.
    Hienosti tokoiltu!

    VastaaPoista
  2. Vi vill ha mera bilder! Wilma har just suttit och tittat på vappen-bilderna och i flere minuter sagt huu-huu-huu och Ee...

    VastaaPoista