keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Porvoon pääerkkari 12.6.2010
Tuomarina Eytan Hendel, Israel
Typical young bitch with nice silhouette. Nice feminine head. Good expression. Correct bite & dentition. Front chest could be better marked. Front angulation can be better. Ear carriage should be closer to cheeks. Correct going. Correct coming. Nice texture & shading of coat. Could be better ring trained.
JUN EH2
Ylvan eka virallinen näyttely aivan huimassa säässä. Tuomariteltta lepatti eikä Ylva uskaltanut seistä pöydällä teltassa vaan siirryttiin nurmikolle seisomaan. Ylvaa en saanut enää huijattua millään vaan hän seisoi häntä alhaalla pelästyneenä koko seisotuksen ajan. Liikkeessä kuitenkin Ylva näytti miten liikutaan ja juoksi reippaasti kehän halki. Tuloksena kuitenkin EH ja toinen narttujen junnuluokassa. Tuomari kehui Ylvan olevan ehdottomasti ERI:n arvoinen koira, kunhan vaan saa enemmän kehäkokemusta. Tämähän on onneksi melko helposti hoidettavissa, mutta hieman harmittaa kun ennen kehää esiityi niin hienosti.
Typical young bitch with nice silhouette. Nice feminine head. Good expression. Correct bite & dentition. Front chest could be better marked. Front angulation can be better. Ear carriage should be closer to cheeks. Correct going. Correct coming. Nice texture & shading of coat. Could be better ring trained.
JUN EH2
lauantai 15. toukokuuta 2010
Ylvan eka näyttely + HVK:n pentunäyttely, Helsinki
Lämpimässä säässä matkattiin Ylvan kanssa Vinttikoiraradalle pentunäyttelyyn. Ylva kerkesi kerran harjoitella kehässä juoksua ja esiintymistä jo torstaina mätsärissä, tosin ei tuollainen "luonnonlahjakkuus" paljon treeniä kaipaa :) Tuomarina toimi Matti Luoso ja hän lausui seuraavasti Ylvasta:
Erittäin hyväntyyppinen narttupentu. Hyvä pää. Kaula voisi olla hieman pidempi. Hyvä runko. Eturinta saa vielä kehittyä. Sopivat kulmaukset. Liikkuu hyvällä askeleella. Hyvä väri. Karvapeite saisi olla karkeampaa. Hyvä käytös.
1 palk. +KP ja ROP-pentu
Ylvan kanssa on mukava käydä isoissa tapahtumissa, kun toinen niin nopeasti mukautuu kaikkeen menoon ja monenlaiseen vastaantulijaan. Ylva ei myöskään ole moksiskaan kehässä juoksemisesta tai seisomisesta - se vaan toimii reippaasti ja rennosti! Tätä en ehkä olisi uskonut meidän hurjasta haukkuheikistä ja rymyävästä rinsessasta! :) Ylpeä saa olla.
Mukana matkassa oli toki hermoileva kasvattaja-Maija, joka totesi ettei tällainen touhu ole lainkaan häntä varten. On kuulemma liian jännää, kun ei ole pitkään aikaan kehän laidalla seissyt. Kiitoksia joka tapauksessa seurasta ja eskimosta! :) Paikalla nähtiin myös Even kasvattaja Sonja mustien kasvattiensa kanssa. Hekin pärjäsivät hienosti, saaden myös 1 palk ja kp:t.
Onnittelut meille kaikille!

sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Somero RN 2.5.2010
Ajeltiin Somerolle koko perheen voimin kun Eve oli ilmoitettu ryhmänäyttelyyn. Pelkäsin jo pahinta kun moni pelotteli kammottavan tarkalla tuomarilla, jolle kenenkään tuttuni koirat olleet kelvanneet.
Jännittäminen oli kuitenkin turhaa sillä tuomari Marja Talvitien arvostelu oli seuraavanlainen:
Erinomainen tyyppi ja koko.Hyvä pään pituus, mutta kuono saisi olla vahvempi. Hyvä kaula, runko, ylälinja ja häntä. Liikkuu hieman maa-ahtaasti takaa, muuten hyvin. Hyvä väri& karvanlaatu, mutta pohjavilla puuttuu.
ERI1 PN1 SERT ROP

Jotain hyötyä kaikesta itseni ja Even psyykkamisesta on ollut, koska Eve liikkui todella itsevarmasti ja rinta rottingilla! Oli helppo hymyillä kun toinen oikein kasvoi kehässä ja esitti pitkää lentävää askelta ROP-kehässäkin.
Tuomari huomautti vielä erikseen että Eve on todella hieno narttu!

maanantai 12. huhtikuuta 2010
Ei oo pentukoiraa enää...
Ylvalla alkoikin ekat juoksut eilen ja hieman haikea mielihän siinä tuli... Pakko oli kaivaa kätköistä kuvia ihan pikku-pikku Ylvasta jotta saimme ihastella miehen kanssa miten tuo likka on kasvanut.
Tässä pari kuvaa ihan meidän yhteiselämän alkutaipaleelta. Kuvat on otettu 25.10 eli kun Ylva oli ollut meillä vuorokauden.

Ja sitten oli otettava vähän tuoreita kuvia Sipoossa. Olisin halunnut sellaisen aivan hurjan takaa-ajo/riehumis-videon, mutta eihän ne sellaista esitä kun kamera on mukana :)

Vaikka kuva on epätarkka niin alla olevan kuvan ilme kertoo Ylvan persoonasta kaiken! Ylvalla on aina ihan huisin hauskaa :)

Ylvan juoksujen "ansiosta" Evekin pääsee vaihteeksi agilitykurssille keskiviikkona. Jännä nähdä mitä siitä tulee kun ei olla aikoihin treenattu mitään. :)
Tässä pari kuvaa ihan meidän yhteiselämän alkutaipaleelta. Kuvat on otettu 25.10 eli kun Ylva oli ollut meillä vuorokauden.
Ja sitten oli otettava vähän tuoreita kuvia Sipoossa. Olisin halunnut sellaisen aivan hurjan takaa-ajo/riehumis-videon, mutta eihän ne sellaista esitä kun kamera on mukana :)
Ylvan juoksujen "ansiosta" Evekin pääsee vaihteeksi agilitykurssille keskiviikkona. Jännä nähdä mitä siitä tulee kun ei olla aikoihin treenattu mitään. :)
sunnuntai 14. maaliskuuta 2010
Mamma kurssilla
Hah! Pääsen minä ihan itsekin välillä kurssittautumaan. Tänä viikonloppuna osallistuin Kasvattajan peruskurssille Helsingin Vuosaaressa. Ja päästivät läpi! :)
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Naksutusta
Innostuin taas käyttämään naksutinta kummankin likan kanssa. Koiran kouluttamisluento toki motivoi ja nyt kun Ylvalla alkaa taas tottiskurssi torstaina niin pitäisi olla selkeä palkitsemistapa käytössä.
Even kanssa päästin nopeasti vaikeuttamaan tehtäviä, kun taustalla on jo aiempia naksutussessioita. Aluksi siis ihan vaan ehdollistin naksuun. Ensin naksu ja heti perään nami. Tätä toistin aika nopeasti peräkkäin n 10 kertaa ja sitten tauko. Naksuun ehdollistumisen testasin seuraavalla treenikerralla heittämällä ensin yhden namin kauemmas. Kun Eve juoksi minusta pois päin, naksautin kerran johon Eve vastasti tulemalla luokseni hakemaan namia. Ehdollistaminen oli siis onnistunut! :)
Seuraavana päivänä treenattiin sitten kämmenen koskettamista, jonka Eve hoksasi nopeasti.
Eilen kokeiltiin kosketusalustan treenaamista. Ensin liikuin itse niin että Eve vahingossa astui alustan päälle. Siitä heti naksu ja nami. Tätä tehtiin aina jaksoittain, niin että treenasin vuoron perään Ylvaa ja Eveä. Viimeisellä kerralla Eve katsoi minuun ja astui kosketusalustalle! Voi että sitä oivaltamisen iloa! :) Siihen lopetettiin heti koko treenisessio.
Tänään jatkettiin Even kanssa suoraan kosketusalustasta. Alkuun homma oli hieman hakusessa, mutta sitten Evellä muistui treenit mieleen. Ja voi että sitä pomppimista ja hyökkäämistä alustan päälle ja ennen kaikkea sitä onnistumisen ja oivaltamisen onnea! Miten pieni asia voikaan olla koiran mieleen! Ihana Eve <3
Ylvan kanssa ollaan tehty pari päivää ihan vaan ehdollistamista lyhyissä jaksoissa. Ylva on enimmäkseen treenannut namien pureskelemista :) mutta tänään testasin ehdollistumisen onnistumista, kuten Evelläkin tein. Ja kyllähän likka ymmärsi mistä on kyse! Seuraavaksi päästiin sitten treenaamaan käden koskettamista, joka sekin toimi todella mainiosti <3

maanantai 4. tammikuuta 2010
Vuosi yhteiseloa täynnä

Eilen tuli kuluneeksi vuosi siitä kun Eve haettiin Sonjalta meille. Ensimmäinen koira kun on niin toki Even tulo muutti meidän elämää, mutta ei todellakaan huonompaan suuntaan! Paljon ollaan vuoden aikana yhdessä koettu, enkä ikinä uskoisi että Eve on kuulunut elämäämme näin lyhyen ajan. Eikä usko moni muukaan :) Eve sopii meille kuin nenä päähän!
Eveä ei koskaan tarvitse hävetä taikka epäillä - se toimii kaikkien ihmisten ja koirien kanssa ja hurmaa uusia ihmisiä jatkuvasti. Olemme kuitenkin saaneet huomata että meidän aina niin sopeutuvainen Evemme ei ole mikään nössö. Eve vahtii kotiamme meidän nukkuessa ja ulkona epäilyttävästi tai uhkaavasti käyttäytyvät ihmiset saavat huomata kääpiösnautserin todellisen koon! :)
Kiitoksia Sonjalle aivan mahtavasta koirasta!
Tilaa:
Kommentit (Atom)