maanantai 28. syyskuuta 2009

Trimmipöytä ja muuta tarpeellista hankittu

Olen jo jonkin aikaa miettinyt pienen trimmipöydän, trimmisaksien ja ohennusaksien hankintaa. Pohtiminen sai viime viikolla lopun kun tieto työpaikasta varmistui :) Torstaina hain paketin postista ja tänään pääsin jo kokeilemaan pientä siistimistä. Hieman harmittaa etten tilannut samalla trimmaustankoa, mutta jos se tuntuu tarpeelliselta niin pitää sekin sitten hankkia.

Eve osaa onnekseni seistä todella kivasti pöydällä, vaikka pylly välillä painuukin pöydälle. Tänään ajelin pyllyn ja korvien sisäpuolet sekä nypin karvat korvakäytävästä. Korvakarvojen nyppiminen ei ole Even suosikkipuuhaa, mutta ihan hyvin sekin onnistuu kun rauhassa tekee.

Lauantaina onkin sitten taas näytelmien vuoro, kun suunnataan kohti Hyvinkäätä ja erkkaria.

lauantai 12. syyskuuta 2009

Helsinki RN

Tänään päästiin taas näyttelöimään, onneksi tällä kertaa vaan vartin ajomatkan päähän. :) Tuomaria oli taas käppänöille vaihdettu ja koiria oli todella vähän alunperinkin ilmoitettu. Tuomari Hannele Jokisilta sanoi Evestä seuraavaa:

Voimakas, silti narttumainen kokonaisuus. Päässä hyvät linjat. Hieman suuret ja raskaat korvat. Hyvä kaula- ja selkälinja seistessä, mutta liikkeessä tulisi olla laskevampi. Sopusuhtaisesti kulmautunut edestä ja takaa. Hyvä runko. Hyvä väri ja karvanlaatu. Hieman matala hännän kiinnitys. Reipas luonne. Liikkuu hieman leveästi edestä, muuten vetävällä askeleella.

JUN ERI2, PN3



Eve on hieno! Tuomari kehui erityisesti hyvää karvaa.
Kiitos Helille hienosta trimmistä, vaikka sitä hieman jouduinkin säätämään kun viikko oli trimmistä ehtinyt kulua. :) Kiitokset seurasta Juren ja Kapun joukoille.

Ja ennen kaikkea kiitokset Sonjalle kivasta ja kauniista koirasta :)